Riikka Pelo

Encaré este libro con muchas expectativas, demasiadas. La premisa tenía potencial: huérfana de seis años en una aldea rural, viviendo con una señora mayor que está convencida de lo inminente del día del Juicio final. De repente, desaparecen unos niños.
El problema es que, ni bien comienza el relato, la autora cae rápidamente en una hipertrofia del lirismo (o de malabares literarios, mejor dicho); haciendo que el lector se pierda entre tanto desvarío cronopiofamero. No me molesta que un libro resulte «complicado» por el ejercicio mental que requiera; sí cuando esta dificultad estriba en el exceso de «ribetes cósmicos».
Por suerte la mayor parte de estos deslices se cometen cuando el relato toma el punto de vista de la protagonista más pequeña; al enfocarse la narración en cualquiera de los otros personajes, la experiencia se torna bastante más llevadera. Lástima que esto ocurra recién sobre la segunda mitad del libro...
Así y todo, debo reconocer que la atmósfera está bien construida. Durante toda la novela, se percibe una fuerte tensión entre una especie de ideario pagano y el fundamentalismo religioso. En eso, la señorita Pelo cumple.
También destaco la cuidada edición de Fiordo: un esmero por la calidad que se nota en todo el aspecto físico del libro; desde la atractiva ilustración de portada hasta en el papel utilizado. El trabajo de traducción, titánico. No dudo que otro tipo de lector lo disfrutará más que yo.… (mais)

Teoksessa hypähdellään Moskovasta Tsekkoslovakiaan ja taas välillä Pariisiin, ja aluksi minulla oli hieman hankaluuksia saada tarinasta kokonaiskäsitystä. Kirjan aiheena neuvostoaikainen vakoilu ja vainot ovat sinäänsä ihan mielenkiintoista luettavaa, mutta päällimmäiseksi romaanista jäi mieleen kirjan päähenkilö Aljan ja hänen äitinsä, runoilija Marina Tsvetajevan, välinen vaikea suhde. Kirjaa olisi mielestäni voinut hieman tiivistää 500 sivusta, jolloin tarina olisi jättänyt syvemmän vaikutelman.… (mais)

Kieli on todella hienoa, Pelo on aika omassa luokassaan sen käyttäjänä. Sen sijaan kirja oli melko tuskastuttava luettava. Se ei tempaissut minua mukaansa kuin ehkä jossain sivun 400 jälkeen... Kirjan aihe ja henkilöt olivat minulle täysin outoja. Lisäksi kirja sai minut ihmettelemään millä röyhkeydellä kirjailija laittaa sanoja ja ajatuksia oikeasti eläneiden ihmisten suuhun ja päähän. Harvoja kirjoja joista todella haluaisin kuulla kirjailijan itsensä kertovan enemmän! Hämmentävä kokemus kaiken kaikkiaan.… (mais)